maanantai 16. toukokuuta 2011

Patinointia kananmunalla

01. Kokonaan patinoitu solki
Jos olisin hauska mies voisin tässä yrittää kertoa jonkinlaisia kaksimielisiä vitsejä munista, mutta koska en ole, niin on parempi jättää sellaiset jutut niille, jotka kuvittelevat olevansa hauskoja. Edellisessä kirjoituksessani käsittelin keskiaikaista kehäsolkea, jonka yläreunassa on Ave Maria -teksti. Valmiissa esineessä se ei erottunut riittävän hyvin, joten päätin patinoida sen paremmin näkyviin perinteisellä menetelmällä. Menetelmä on hyvin yksinkertainen, sillä se vaatii ainoastaan kovaksi keitetyn kananmunan ja ilmatiiviin astian, johon halkaistu tai muussattu muna ja patinoitava esine laitetaan. Kananmunassa vaikuttavana aineena on keltuaisessa oleva rikki, joka alkaa hiljalleen hapettamaan korun pintaa. Menetelmänä se on huomattavasti hitaampi kuin rikkimaksalla tehtävä patinointi, mutta tässä työssä minulla ei ollut mikään kiire. Laitoin soljen purkkiin illalla ja aamulla se oli valmis. Esineen pinnassa näkyvä patinointi on epätasaisesti levittynyt ja se johtuu huonosta alkupuhdistuksesta. Sormenpäiden rasva muodosti esineen pinnalle kalvon joka esti kunnollisen hapettumisen. Koska halusin patinoinnin olevan ainoastaan kirjainten taustana, hinkkasin lopuksi esineen läpikotaisin teräsvillalla. Lopuksi vielä kiillotin soljen. Valitettavasti valokuvissa patinoidun ja kiillotetun pinnan välinen kontrasti ei erotu yhtä selvästi kuin luonnossa nähtynä.

02. Osittain hinkattua tekstiä. 

03. Patinointia on jäljellä enää taustalla

04. Valmis ja kiillotettu solki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti