sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Työn alla 1

Tämänkertainen työ on oksasoljen vahamalli, joka olisi tarkoitus valaa pronssista syksyllä. Malli on tehty pääasiassa koruvahasta veistämällä ja hiomalla. Siinä näkyvät nuppikoristeet on tehty mehiläisvahasta kuten myös soljen alla oleva neulakota. Mallin pituus on 70mm, leveys 38mm ja paksuus n. 2mm. Tarkoituksena oli tehdä mallikappaleesta mahdollisimman ohut, jotta se vastaisi alkuperäisiä. Yleensäkin myynnissä olevat modernit solkien rekonstruktiot ovat aivan liian paksuja alkuperäisiin verrattuna ja halusin tuoda omaan esineeseeni ripauksen lisää autenttisuutta. Se teki työstä hieman haastavamman sillä vahamallissa näkyvät tummemmat kohdat johtuvat tekemistäni korjauksista. Käyttämäni vaha oli todella haurasta ja malli katkesikin useaan otteeseen.


Oksasoljet on yleisesti jaettu kolmeen pääryhmään: liivinmaalaistyyppiset, memeliläistyyppiset ja nuppikoristeiset oksasoljet. Oma kappaleeni edustaa nuppikoristeista oksasolkea, mutta tarkoituksenani on tehdä myös kahdesta muusta päätyypistä rekonstruktiot. Oksasolkien käyttö rajautuu pääasiassa nuoremmalle roomalaiselle rautakaudelle (n. 200-400 jaa.) ja niiden esikuvat levisivät Suomeen Balttian alueelta.

4 kommenttia:

  1. Moro!

    Missäs meinaat valaa? Myniksessä?

    Jan

    VastaaPoista
  2. Todennäköisesti siellä. Pitäisi kesällä tehdä kasa prototyyppejä syksyä varten.

    VastaaPoista
  3. Kerropa hiukan lisää tuosta valuprosessista. Itse olen valanut vain lyijyä, alumiinia ja uuden vuoden tinoja, eli ei kovin kummoisia laatuvaatimuksia ole ollut. Käytätkö vesilasia, vai mistä väkerrät muotin?

    VastaaPoista
  4. Muotit on tehty metallien valuun tarkoitetusta kipsistä, joka kestää korkeita lämpötiloja. Se tehdään metalliseen sylinteriin, jonka sisäpuolella on vahalla päällystetty keskitappi ja siihen on kiinnitetty vahamallit. Muotin poltolle on kaksi syytä: ensinnäkin sen sisällä olevat vahat sulavat pois ja toiseksi muotissa oleva kidevesi häviää.

    Pronssin sulatus tapahtuu keraamisessa upokkaassa kaasupillillä, jossa on seoksena happi-asetyleeni. Kun metalli on saatu sulaan tilaan, niin muotti nostetaan uunista alipainekoneeseen, joka luo siihen alipaineen. Tämä varmistaa sulan metallin leviämisen muotin joka sopukkaan ja poistaa ilmakuplien muodostaman ongelman.

    Tämä voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta todellisuudessa itse prosessi on melko yksinkertainen.

    VastaaPoista