lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kevät koittaa arkeologille

Kevään opiskelukiireet ovat vähitellen helpottamassa ja opiskelijat valmistautuvat siirtymään kesälaitumille. Arkeologien kohdalla se tarkoittaa kenttätyökauden alkamista ja monien kohdalla onkin ollut nähtävissä selkeitä kenttäkuumeen merkkejä. Monista muista humanistisista aloista poiketen arkeologian opiskelijat pääsevät melko hyvin työllistymään omalle alalleen, vaikka se usein merkitseekin töiden perässä muuttamista paikasta toiseen läpi koko kesän. Kaivauksien ja inventointien puolesta tämä vuosi näyttääkin todella hyvältä verrattuna muutamaan aikaisempaan. Arkeologien työllistyminen onkin hyvin tarkkaan sidoksissa rakennusalalla tapahtuviin muutoksiin ja laman vähentäessä rakentamista, myös kaivausten tarve vähenee. Tämän vuoden tilannetta on myös parantanut Metsähallituksen aloittama valtion mailla sijaitsevien muinaisjäännöskohteiden inventointi, joka tulee työllistämään monia arkeologeja ja arkeologian opiskelijoita usean vuoden ajan.

Omien opiskelujeni lomassa olen tällä viikolla ehtinyt viettää muutaman päivän laatuaikaa arkistossa selaamassa vanhoja kaivausraportteja ja graduja. Työ on ollut melko tylsää, mutta se muodostaa arkeologisen tutkimuksen kulmakiven. Tämä on melko kaukana Indiana Jonesin luomista mielikuvista, mutta kyllä arkeologit joskus joutuvat vaarallisiinkin tilanteisiin kentällä. Yleisimmän uhan muodostavat vihaiset maanomistajat haulikkojen kanssa natsien sijaan. Tylsyydestä huolimatta huomaan ilahtuvani joka kerta kun käteeni osuu raportti, josta paljastuu uusia tietoja omasta aihepiiristäni. Toistaiseksi minulle on riittänyt oma arkistomme Turussa, mutta ensi syksynä pitäisi matkustaa pääkallonpaikalle Helsinkiin, Museoviraston arkistoihin. 

Tämä viikko toi mukanaan myös Varsinais-Suomessa vuonna 2010 tehtyjen kenttätöiden esittelytilaisuuden Vanhalla Raatihuoneella. Aiheina oli Kaarinan Ristimäen kaivaukset, joilla itsekin olin mukana kaivajana. Siitä reissusta voi sanoa vain sen, että siellä satoi lähes päivittäin. No löytyihän sieltä myöhäisrautakautinen kalmisto, kivikauden loppupuolen keramiikkaa, palanutta savea roppakaupalla ja muutama kivetty paalunsija (kenties jostain asumuksesta). Esittelyissä oli mukana myös toinen kalmistokohde Halikon Kirkkomäeltä. Muita esitelmiä olivat Kuusiston linnaan liittyneet rakennusarkeologiset tutkimukset, Seilin saaren arkeologiaa, Pinellan kaivaukset, kulttuurimaiseman ja muinaisjäännösten hoito, hyönteisinventointi perinnemaisemilla ja lopuksi Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet esitteli Museoviraston organisaatiossa tapahtuneita muutoksia. Yleisöä oli mukavasti salin täydeltä, vaikka suurin osa väestä olikin arkeologeja tai amatööriarkeologeja. Olisihan se kiva jos tällaiset tilaisuudet vetäisivät tavallisiakin ihmisiä puoleensa, mutta se ehkä vaatisi paljon populistisemmat aiheet.

****

Lopuksi pitää vielä ilmoittaa suru-uutinen: Arkeologi Lewis R. Binford menehtyi 11.04.2011. Binford oli merkittävässä asemassa 1960-luvulla syntyneessä positivismia ja luonnontieteellisiä tutkimusmenetelmiä korostaneessa uudessa arkeologiassa. Hänen uransa keskittyi pääasiassa etnoarkeologisiin tutkimuksiin, joissa pyrittiin löytämään yhteneväisyyksiä nykyisten luonnonkansojen ja menneisyyden kulttuurien välillä. Binfordia voidaan hyvällä syyllä kutsua tieteellisen arkeologian merkittävimmäksi henkilöksi ja jonka poismeno on arkeologiselle yhteisölle valtava menetys.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Rahat kaulalle ja bileisiin


Vaikka olen pääasiassa tehnyt koruja pronssista ja muista kupariseoksista, niin välillä on mukava tehdä töitä myös muilla metalleilla. Tämän korun ideana oli modernisoida vanha viikinkiaikainen tapa käyttää rahoja koruina ketjulaitteissa. Suuri osa löydetyistä rahoista on arabialaisia, mutta minä halusin jotain vanhempaa (ja roomalaisempaa). Niinpä tilasin eBaystä muutamia alkuperäisistä rahoista tehtyjä sinkkikopioita ja tein niistä kumimuotit. Näiden avulla sain tehtyä suuret määrät vahamalleja pienellä vaivalla. Alkuperäiset kappaleet oli tehty lyömällä, mutta itse tein ne valamalla, sillä se on minulle paljon tutumpi menetelmä. Hopean suhteen minulla on ollut hieman epäonnea valuissa ja tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Kaadettuani sulan hopean muottiin, sen pohja hajosi osittain. Onneksi valtaosa hopeasta oli jo ehtinyt jähmettyä ja vain muutama alimpana ollut raha epäonnistui. Rahat, eli tässä tapauksessa denariukset tai denaarit, ovat peräisin tasavallan ajan loppupuolelta. Niiden ja ketjun materiaalina on sterling-hopea (92,5%). Putkihelmet ovat puolestaan hematiittia. Ketjun kiinnityslaite on perinteisempää mallia, jossa hopealanka on taivutettu S:n malliseksi. Tässä on se etu, ettei siinä ole liikkuvia osia ja langassa oleva jännitys pitää huolen, ettei ketju pääse aukeamaan.

2. Rahat on aseteltu niin, että kasvopuoli (kruuna eli caput) on etupuolella.



sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Työn alla 1

Tämänkertainen työ on oksasoljen vahamalli, joka olisi tarkoitus valaa pronssista syksyllä. Malli on tehty pääasiassa koruvahasta veistämällä ja hiomalla. Siinä näkyvät nuppikoristeet on tehty mehiläisvahasta kuten myös soljen alla oleva neulakota. Mallin pituus on 70mm, leveys 38mm ja paksuus n. 2mm. Tarkoituksena oli tehdä mallikappaleesta mahdollisimman ohut, jotta se vastaisi alkuperäisiä. Yleensäkin myynnissä olevat modernit solkien rekonstruktiot ovat aivan liian paksuja alkuperäisiin verrattuna ja halusin tuoda omaan esineeseeni ripauksen lisää autenttisuutta. Se teki työstä hieman haastavamman sillä vahamallissa näkyvät tummemmat kohdat johtuvat tekemistäni korjauksista. Käyttämäni vaha oli todella haurasta ja malli katkesikin useaan otteeseen.


Oksasoljet on yleisesti jaettu kolmeen pääryhmään: liivinmaalaistyyppiset, memeliläistyyppiset ja nuppikoristeiset oksasoljet. Oma kappaleeni edustaa nuppikoristeista oksasolkea, mutta tarkoituksenani on tehdä myös kahdesta muusta päätyypistä rekonstruktiot. Oksasolkien käyttö rajautuu pääasiassa nuoremmalle roomalaiselle rautakaudelle (n. 200-400 jaa.) ja niiden esikuvat levisivät Suomeen Balttian alueelta.