maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kaksoisspiraalipäinen sormus

Kyseinen sormustyyppi on peräisin Itä-Balttiasta. Suomesta niitä on löytynyt suhteellisen vähän muihin sormusmalleihin verrattuna. Ella Kivikosken mukaan kaksoisspiraalipäisiä sormuksia on käytetty sekä roomalaisella rautakaudella, että viikinkiajalla, mutta niiden väliseltä ajanjaksolta sormustyyppiä ei tunneta. Tämän vuoksi sormustyypin yhtäjaksoinen käyttö on epätodennäköistä. Virossa ne ovat olleet käytössä vielä 1100-luvulla, mutta Suomesta tällaiset löydöt puuttuvat.

Euran Luistarin kaivauksissa löydettiin yhteensä kolmen sormuksen katkelmat ja yksi kokonainen. Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin mukaan nämä löydöt tulivat yksinomaan miesten hautojen läheisyydestä, mutta Euran Yli-Nuoranteen kaivauksen yhteydessä löydettiin samanlainen sormus naisen haudasta. Kaksoisspiraalipäiset sormukset ovat voineet olla joko koristeltuja tai koristelemattomia. Koristelu on ollut yksinkertaista viivakoristelua ja spiraalin ulkosyrjässä on kulkenut pieniä uria.

Tekemäni rekonstruktiot perustuvat koristelemattomiin malleihin. Materiaalina on käytetty tinapronssia (CuSn6).

Lähteet:
Kivikoski, Ella 1947. Suomen Rautakauden Kuvasto I
Kivikoski, Ella 1951. Suomen Rautakauden Kuvasto II
Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa 1982. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Aikakauskirja 82:2 Luistari II The Artefacts

2 kommenttia:

  1. Upean näköinen sormus! Minkälaisilla välineillä tuon teit?

    VastaaPoista
  2. Se oli melko yksinkertaista. Sahasin molemmat päät auki korusahalla, hioin ne siistiksi ja sen jälkeen vain taivutin ne pihdeillä spiraaleiksi.

    VastaaPoista